80. EUROCONSTRUCT konferenssi pidettiin Budapestissa joulukuun ensimmäisellä viikolla.

EUROCONSTRUCT ennustaa BKT: n kasvuksi 1,9 % vuonna 2015 (19 maata). Talouden kasvuennuste on hivenen vahvistunut kesästä (edellinen ennuste). Vuonna 2016 ja 2017 BKT: n kasvun arvioidaan olevan 2 prosenttia. Vuoden 2017 talousennuste on myös hivenen vahvistunut Euroconstruct-alueella. Tälle vuodelle mikään maa ei ennakoinut BKT:n supistumista, kun vuonna 2014 Italiassa ja Suomessa BKT supistui. BKT:n kasvuodotus Euroconstruct-alueella tälle vuodelle on selvästi heikoin Suomessa. Jatkossa Suomi pääsee paremmin kasvuun, mutta talouden kasvuvauhti pysyy Euroopan alhaisimpina. Yli kolmen prosentin talouskasvua saavutettaneen tänä vuonna 7 maassa. Parasta kasvu on tällä hetkellä Irlannissa, Tsekissä, Puolassa ja Ruotsissa.

Taloudellisen katsauksen konferenssissa piti entinen Euroopan keskuspankin johtokunnan jäsen ja taloustieteilijä Jürgen Stark. Euro-alue on jäänyt pahasti jälkeen talouskehityksestä verrattuna USA:han. Ero on suurentunut merkittävästi finanssikriisin jälkeen. Yksi selittävä tekijä on työn tuottavuuden heikko

kehitys Euroopan maissa. Stark korosti, että kriisi Euro-alueella ei ole vielä ohi. Useat maat eivät ole käyttäneet hyväksi EKP:n tukitoimien mahdollistamaa aikaa, vaan ovat lykänneet uudistuksia. Määrällinen elvytys on saanut aikaa maltillista talouskasvua ja vahvistanut elpymistä. Seuraavaksi tavoitteena on saada taloudessa hyppy eli nopeampaa kasvua.

Rakentaminen kääntyi kasvuun Euroconstruct-alueella jo vuonna 2014. Tänä vuonna kasvu jatkuu ja kasvu hieman vahvistuu ensi vuonna. Suurinta kasvu on Irlannissa (+ 10,6 %), Slovakiassa (+ 10,3 %), Tsekkissä (+ 7,4 %) ja Alankomaissa (+ 6%). Rakentaminen supistuu tänä vuonna Ranskassa, Suomessa ja Sveitsissä. Ensi vuosi on hyvä rakentamisen kasvun vuosi koko Euroopassa, myös Suomessa. Euroconstruct-alueen rakentamisen arvo on lähes 1 400 miljardia.

Rakentamisen aiemmissa kriisimaissa (Espanja, Portugali ja Irlanti) on päästy hyviin kasvulukuihin, mutta rakentamisen taso pysyy vielä pitkään matalalla. Muu Eurooppa on rakentamisessa kutakuinkin 2008 tasolla. Uudisasuinrakentaminen on myös virkoamassa. Muutamissa maissa on odotettavissa kovaa kasvua, kuten Irlannissa, Alankomaissa ja Ruotsissa. Suomi on valopilkku muun kuin asuntojen uudisrakentamisessa Euroconstruct-alueen kovimmalla kasvulla ensi vuonna.

Useassa Länsi-Euroopan maassa todettiin suurena vaikuttavana tekijänä asuntorakentamisessa valtava maahanmuuttajien määrä kuten Saksassa, Alankomaissa ja Pohjoismaissa. Muuttoliike vaikuttaa asumiseen ja lisää asuntojen tarvetta jollain aikavälillä niin uudisrakentamisessa kuin asuntokysynnässä vuokrattaessa tai ostettaessa asuntoja.

Takaisin blogiin