Viime maaliskuussa (27.3.2015) kirjoittamani blogi Rakentaminen vetää BKT:n plussalle 2014 odottaa edelleen lopullista tietoa. Tilannehan tuolloin oli se, että uudistalonrakentamisen tilastot olivat tilastouudistuksen takia rajusti alipeittoiset ja tilastointi oli pysäytetty. Kun monet muut rakentamisen indikaattorit olivat niihin nähden myönteisiä, oli mielestäni syytä tuoda esille rakentamisen todellista ei-niin-synkkää tilannetta ja merkitystä talouteen.

Tilastokeskus oli tuolloin uutisoinut vuoden 2014 BKT:n jääneen 0,1 prosenttia miinukselle. Vaikka rakentaminenkin oli Foreconinkin ennusteiden mukaan miinuksella vuonna 2014, rakentamisen määrä olisi pitänyt olla muutama sata miljoonaa virallisia lukuja suurempi, mikä olisi taas riittänyt nostamaan BKT:n plussalle.

Seuraava tarkistus heinäkuussa 2015 antoi vuoden 2014 BKT:lle lukeman -0,4 %. Syynä miinuksen kasvuun oli mm. se, että vuoden 2013 BKT oli kehittynyt aiemmin ennakoitua myönteisemmin eli vertailupohja oli noussut ja vuoden 2014 miinus siten kasvanut. Vuoden 2014 kone- ja laiteinvestointeihin oli tullut lisää 700 milj. euroa, mutta rakentamiseen ei lisäystä ollut juuri ilmestynyt. Foreconin käsityksen mukaan vuoden 2014 talonrakennustilastoista puuttuu edelleenkin monia, merkittäviä hankkeita, mm. Länsimetron Espoon asemiin liittyviä rakennuksia sekä S-ryhmän jättivarastoja Sipoossa. Hankkeiden arvo on merkittävä. Ne huomioiden rakentamisen miinus 2014 on 0,1 % eikä tämän hetken tilastotiedon mukainen -3,7 %. BKT nousu plussalle tarvitsee n. 800 miljoonaa euroa, mihin tuo rakentamisenkin ero riittäisi, mutta aina tulee myös muita tarkistuksia suuntaan ja toiseen. Tilastokeskus julkistaa uuden tiedon vuoden 2014 BKT:sta nyt tammikuun 2016 lopulla. Odotan mielenkiinnolla.

Jätän vuoden 2015 vähälle tarkastelulle. Rakentaminen on edelleen hieman miinuksella (Foreconin ennuste -0,2 %). Tutkimuslaitosten uusimmat arviot BKT:n kehityksestä vuonna 2015 vaihtelevat nollan molemmin puolin. Vaikka vuoden 2015 tilastoista niin ikään puuttuu talonrakentamisen kohteita, muutoksen suuruusluokka on oikea, joten yhtä mielenkiintoista spekulointia kuin vuoden 2014 osalta, ei ole nyt tulossa BKT:n ja rakentamisen näkökulmasta.

Vuosi 2016 taas on hyvinkin mielenkiintoinen. Rakentaminen on viime vuoden jälkipuoliskolla ollut pirteä poikkeus pääosin laskusuunnassa olevien toimialojen joukossa. Myönteistä kehitystä on näkynyt mm. alan luottamusindikaattorissa, liikevaihtoindeksissä ja palkkasummakehityksessä. Miten ihmeessä näin on voinut käydä, kun talousennusteita on reivattu alaspäin jatkuvasti? Rakentamisen kasvun tärkeimpinä ajureina ovat nyt:

  • rahan saatavuus ja matalat korot, saatavuudessa on kuitenkin alueellisesti suuret erot ja pankkien vakuusvaatimukset ovat kasvamassa
  • infrahankkeiden valmistumisen myötä käynnistyvä talonrakentaminen
  • suurten, monivuotisten rakennushankkeiden käynnistyminen ja aktiivinen tuotantovaihe
  • kaupungistumisen myötä syntynyt asuntojen tarve
  • asuntorahastojen ja kiinteistösijoittajien aktiivisuus sekä
  • peruskorjausikään tulevan rakennuskannan määrän kasvu

Kaikki em. tekijät merkitsevät rakentamisen kasvun painottumista alkaneena vuonna suurimpiin kasvukeskuksiin, erityisesti pääkaupunkiseudun ja Tampereen alueen uudistalonrakentamiseen. Pääkaupunkiseudulla tilanne on näkynyt mm. tarjoushintojen nousuna ja työvoimakapeikkoina, vaikka niin rakennus- kuin yleensäkin kustannusten nousu on nollatasolla tai miinuksella.

Alkaneen vuoden rakentamiskasvu on jo melko pitkälle putkessa, kun suuret hankkeet on käynnistetty. Foreconin ennuste alkaneen vuoden kasvulle on 3-4 % ja toimitilapuolella sekä pääkaupunkiseudulla kasvulukemat vielä tuplaantuvat. Kun pääkaupunkiseudun osuus rakentamisesta on hyvin suuri, voi luvuista päätellä tai laskea, että valtaosassa Suomea kasvu on edelleen pieni tai miinuksella.

Rakentamisen kasvu on alkaneena vuonna maltillisiin talouskasvuennusteisiin nähden varsin ripeää. Tämän takia voidaankin todeta rakentamisen vetävän taloutta tänä vuonna. Kun talouskasvu on jäämässä hitaaksi lähivuosina, ei rakentamisenkaan kysyntä pysty jatkumaan yhtä voimakkaana alkaneen vuoden jälkeen, ellei uusia ratkaisuja ja päätöksiä talouskasvun vauhdittamiseen löydy. Ne ovat hyvin tärkeitä rakentamisenkin kannalta.

Takaisin blogiin