Asuntotuotantotarve on taas noussut keskusteluihin viime aikoina. Asuntotuotantotarvetta on perusteltu erityisesti väestön määrällisellä kehityksellä ja kaupungistumisella. Molemmat ovat toki tärkeitä tekijöitä, mutta mielestäni liian vähälle huomiolle on jäänyt varsin keskeinen asuntotuotantoon vaikuttava tekijä eli perheasemien kehitys. Minkälaisissa asuntokunnissa suomalaiset ovat asuneet ja tulevat asumaan tulevaisuudessa – millaisia elämäntilanteen muutoksia elämän varrella tapahtuu ja missä määrin.
Perheasemien muutos on ollut tärkeä tekijä aiemminkin. Vielä 1990-luvulla keskeistä oli lasten muuttaminen entistä aiemmin pois kotoa, mikä lisäsi asuntotuotantotarvetta. Tämä kehitys ei ole juuri enää muuttunut viimeisen kymmenen-kahdenkymmen vuoden aikana – tyttöjen osalta kehitys on ollut pysähdyksissä, pojilla vielä lievästi aikaistunut.
Pariskuntana asumisen osuus ihmisen elinkaarella on kokonaisuudessa vähentynyt. Miehillä pariskuntina asuminen on suurimmillaan 40+ ikävuosina ja uudelleen eläkeiän alkamisen kynnyksellä. Pariskuntien osuus on noissa ikäluokissa edelleen korkea, vaikka on laskenut aiemmasta. Korkein yhdessä asumisen osuus myös ajoittuu suunnilleen samaan ikäkohtaan kuin aiemminkin.
Merkittävää on sinkkuvaiheen jatkuminen entistä pidempään entistä suuremmalla osalla väestöä. Lisäksi kasvaneiden erojen myötä elinkaarelle tulee paljon sinkkujaksoja 50 ikävuoden molemmin puolin, mikä lisää yksinasumista, vaikka uuden kumppanin kanssa asutaan taas myöhemmin eläkevuosina. Miesten eliniän kasvu vahvistaa yhdessäasumisen trendiä vanhemmalla iällä.
Videoihin on kuvattuna miesten ja naisten perheasemien kehitys Suomessa vuosina 1992–2019 ja Foreconin trendiennuste vuosille 2020–2040, jossa kehitys jatkuu samanlaisena kuin mitä se on ollut viimeiset 10 vuotta. Ennusteelle voidaan laatia erilaisia skenaarioita. Pohjana on Tilastokeskuksen väestöennuste vuodelta 2019.
Asuntotuotantotarvetta on, vaikka väestön määrä ei kasva
Forecon mallintaa asuntotuotantotarvetta jokaisen Suomen kunnan osalta erikseen. Mallinnuksessa otetaan aina huomioon asuntokuntien jakautuminen:
- sukupuolittain
- ikäluokittain
- perheaseman mukaan (sinkku, avoliitto, avioliitto, yksinhuoltaja, lapsi, muu (esim. laitosasuminen))
- rakennustyypeittäin (pientalot, rivitalot, kerrostalot ja muut)
- lisäksi huomioidaan tarpeen muut tekijät kuten asuntojen poistuma ja kakkosasuntojen määrät jne.
Asuntotarve ja myös asuntokuntien muutos on jokaisessa kunnassa omanlaisensa. Asuntokuntien eli perheasemien muutos tuo koko Suomen asuntototuotantotarpeesta karkeasti viidenneksen. Loput tulee tällä hetkellä muuttoliikkeestä, maahanmuutosta, väestonkasvusta, asuntojen poistumasta sekä varauman kasvusta mikä sisältää kakkosasunnot ja tyhjillän olevien asuntojen osuuden. Perheasemien ilmiöt ovat yleismaailmallisia. Olemme tehneet myös muista maista vastaavia asuntotuotantotarveselvityksiä ja perheasemien kehitys vaikuttaa paljon asuntorakentamisen tarpeeseen. Lähtötilanne eri maissa voi vain poiketa paljon Suomen tilanteesta.
Asuntokuntien määrä on Suomessa kasvanut paljon viime vuosina. Asuntokuntien määrä kasvoi vuosina 2010–16 kesimäärin noin 20 000 kappaleella vuodessa. Viime vuonna uusia asuntokuntia syntyi lähes 29 000. Yhden hengen asuntokuntia syntyi yli 30 000, mutta useamman henkilön asuntokuntien määrä väheni. Tämä selittää pienten asuntojen kovaa kysyntää. Opiskelijoiden päätyminen omiksi asuntokunnikseen (solu ja kimppa-asumisen sijasta) on lisännyt asuntokuntien määrän kasvua. Viime vuoden kaltainen asuntokuntien määrän kasvu jäänee kuitenkin tilapäiseksi ja asuntokuntien määrä kasvaa jatkossa noin 15–20 000 vuodessa. Asuntokuntien syntyä on edistänyt toki myös kasvanut asuntotarjonta, jota on tullut nopeasti viime vuosina.
Vaikka Tilastokeskuksen väestöennusteessa väestönkasvun ennustetaan hidastuvan selkeästi viimeistään 2030-luvulla, ei asuntotuotantotarve pääty. Väestönkasvun hidastuessa perheasemiin liittyvä kehitys entisestään korostuu.
Lisätietoja mallinnuksesta
Kenneth Aro
[email protected]