Sannamari Mäkelä | 21.12.2022 | Blogi
Teksti: Markku Riihimäki Eri rakennusmateriaalien käytön osuuden tilastointi rakentamisessa on Euroopassa vähäistä. Eri materiaalien osuutta rakentamisessa tilastoidaan vain muutamassa maassa. Rakentamisen tilastointia materiaalien mukaan tulisi kehittää ja...
Tuomas Laitinen | 06.05.2021 | Blogi
Itsenäisten Baltian maiden historian suurin infrahanke, Rail Baltica, on lähtenyt käyntiin. Hankkeen juuret ulottuvat aivan Neuvostoliiton kaatumisen jälkeisiin aikoihin, Euroopan liikennekonferenssiin Prahassa lokakuun lopussa vuonna 1991. Tämä oli vain pari...
Tuomas Laitinen | 04.12.2018 | Blogi
EUROCONSTRUCT ennakoi rakentamisen kasvun jatkuvan Euroopassa, mutta hidastuvana. Nopein kasvuvuosi oli 2017, jolloin rakentaminen kasvoi 4 prosenttia. Kasvua oli kaikissa maissa ja kaikilla pääsektoreilla. Rakentamisen kasvun tärkeä lähtökohta on talouden kasvu,...
Markku Riihimäki | 19.12.2016 | Blogi
82 Euroconstruct-konferenssi järjestettiin Barcelonassa marraskuussa 2016. Konferenssi painottui suuriin makrotalouden muutoksiin Euroopassa ja USA:ssa. Rakentamisen kasvu ylittää BKT:n kasvun vuonna 2016 ja sama jatkuu tulevina vuosina. Rakentamisen kasvaa yli kaksi...
Markku Riihimäki | 17.06.2016 | Blogi
81. EUROCONSTRUCT konferenssi pidettiin Dudlinissa kesäkuun puolivälissä. EUROCONSTRUCT ennustaa BKT:n kasvuksi 1,9 % vuonna 2016 (19 maata). Talouden kasvuennuste on pysynyt kutakuinkin ennallaan edellisestä joulukuun ennusteesta. Vuosina 2017 ja 2018 BKT: n kasvun...