Teksti: Markku Riihimäki
Eri rakennusmateriaalien käytön osuuden tilastointi rakentamisessa on Euroopassa vähäistä. Eri materiaalien osuutta rakentamisessa tilastoidaan vain muutamassa maassa. Rakentamisen tilastointia materiaalien mukaan tulisi kehittää ja parantaa.
Materiaalien käytön tilastointia ja mallintamista rakentamisessa vaikeuttaa materiaalien moninainen käyttö. Rakentaminen on mitä suuremmassa määrin hybridirakentamista, jolloin tilastoitavat osuudet tai suureet eivät kerro kokonaisuutta materiaalien käytöstä. Tämä koskee lähestulkoon kaikkia rakennusmateriaaleja. Esimerkiksi mikäli jokin rakennus ilmoitetaan puurunkoiseksi, voi se sisältää kuitenkin paljon muita materiaaleja myös kantavassa rungossa. Toisaalta muussa kuin puurunkoisessa rakennuksessa voidaan käyttää paljon puuta muissa rakennusosissa tai sekundäärisissä rakenteissa.
Rakennus määritellään puurakennukseksi, jos sen kantava runkomateriaali on pääosin puuta. Sama määrittely koskee kaikkia rakennuksia. Tämä on yleisin tapa jaotella rakennukset materiaalin mukaan.
Rakennuskantaan sitoutuneita materiaalimääriä kyetään laskemaan
Rakennusten ominaisuustietojen avulla pystytään mallintamaan ja laskemaan rakennuskannan materiaalimääriä varsin tarkasti. Rakennuksen ominaisuus- ja laajuustietojen perusteella lasketaan rakennusten eri rakennusosien määriä. Tietämällä eri rakennusmateriaalien tai rakenneratkaisujen osuuksia rakentamisessa historian ajalta, kyetään käytetyn materiaalien määrä suhteuttamaan rakenteiden määrään ja sitä kautta rakennukseen ja koko rakennuskantaan. Kokonaisuutta voidaan tarkistaa vertaamalla materiaalien käyttöön historiassa, siltä osin kuin tietoja on. Rakennuksen geometrian lisäksi materiaalien käyttö on riippuvainen kohteen muista ominaisuuksista, joista tärkeimmät ovat rakennuksen käyttötarkoitus ja ikä.
Suomen Euroconstruct jäsen Forecon on tutkinut ja mallintanut päärakennusmateriaalien määrää Suomen rakennuskannassa. Betonin ja puun määrä on hyvin suuri, koska niitä käytetään lähes kaikessa rakentamisessa. Betonin vuotuinen käyttö rakentamisessa on viime vuosina ollut noin 5 miljoonaa kuutiota vuodessa ja betonia puretaan noin miljoona kuutiota vuodessa. Puuta käytetään rakentamiseen vuosittain noin 2,7 miljoonaa kuutiota. Käyttö sisältää materiaalien käytön niin talonrakentamisessa, infrarakentamissa kuin rakentamisen aikana.
Forecon on parhaillaan laskemassa muovin määrää vuosien 1970–1999 julkisessa palvelurakennuskannassa. Muovien määrä rakennuskannassa on noin puoli prosenttia materiaalien painosta. Muovin määrä kiloissa on sinällään pieni, mutta kierrätettävyyden parantuessa sen kierrätyksen taloudelliset ja ympäristövaikutukset voivat olla isot.
Betoni hallitsee Suomen rakennuskantaa
Suomen rakennuskantaan sitoutuneen betonin määrä on valtava; Foreconin toteuttaman materiaalimäärälaskennan perusteella rakennettu ympäristö sisältää jopa 350 miljoonaa kuutiota betonia, josta 240 miljoonaa kuutiota on talonrakennuskannassa. Betoni on yleisin käytetty materiaali etenkin sen lujuusominaisuuksien, mutta myös kohtuullisen hinnan ja kestävyyden ansiosta. Talonrakentamisesta puhuttaessa ja rakennuskuutioina mitattuna betoni päärakennemateriaalina kattaa lähes puolet koko rakennuskannasta.
Betonia on käytetty Suomen rakennuskannassa pitkään. 1900-luvun alussa betoni yleistyi etenkin kerrostalojen perustuksissa sekä alapohjissa. Betonin käyttö rakentamisessa kuitenkin pysyi melko vähäisenä koko 1900-luvun ensimmäisen puoliskon, kunnes 1950–1960-luvuilla käyttö alkoi yleistyä merkittävästi. Tällöin yleistyivät monet nykyiset rakenneratkaisut, kuten kirjahyllyrunko, betonisandwich-elementti sekä massiiviset välipohjaelementit ja hieman myöhemmin myös ontelolaatat.
Puun käyttöä rakentamisessa tulisi seurata tarkemmin
Suomessa puurakentamisen osuus on noin 30 prosenttia.
Suomessa puun käytöstä rakentamisessa noin 45–50 prosenttia kohdistuu uudisrakentamiseen, 30–35 prosenttia korjausrakentamiseen, 8 prosenttia maa- ja vesirakentamiseen ja 12 prosenttia rakentamisen työmaa-aikaiseen käyttöön pääosin uudisrakentamisessa. Maissa, joissa puun käyttö rakenteissa (uudisrakentamisessa) on pienempää, puun käytön osuus rakennusaikana ja korjausrakentamisessa korostuvat.
Työmaa-aikainen puun käyttö on erilaisia suojauksia, tukirakenteita, muotteja, kulkuväyliä jne. Pääosa puusta käytetään vain kerran, mutta osaa pystytään käyttämään useamman kerran.
Uudisrakentamisessa käytetyistä puutuotteista ja puun määrästä Suomessa noin 60–70 prosenttia kohdistuu puurunkoisiin rakennuksiin, jotka siis luokitellaan puurakennuksiksi. Korjausrakentamisessa puun käyttö kohdistunee samalla tavoin pääosin puurunkoisiin rakennuksiin.
Puun käyttö kohdistuu rakentamisessa myös vahvasti asuinrakentamiseen. Suomessa asuinrakentamisen puun käyttö kattaa noin 70 prosenttia koko uudisrakentamisen puun käytöstä.
Korjausrakentamisessa puutuotteita korvataan olemassa olevissa rakennuksissa uusilla puutuotteilla. Silti korjausrakentamisen seurauksena puun määrä rakennuksissa tyypillisesti lisääntyy. Esimerkiksi julkisivuissa puun osuus kasvaa rakennusten elinkaaren aikana julkisivuja korjattaessa.
Puuta käytetään paljon myös pienissä piharakennuksissa ja pihassa yleisesti. Monessakaan maassa pieniä piharakennuksia ei tilastoida rakentamiseen, mutta puun käyttö niissä on melko merkittävää.
Myös EU:ssa halutaan panostaa rakentamisen käyttämien materiaalien seurantaan. Woody biomass use in EU construction should monitoring more specific in future.
Rakennuskanta on tulevaisuudessa entistä enemmän eri materiaalien raaka-ainelähde
Rakentamisen ympäristövaatimukset keskittyvät suurelta osin uudisrakentamiseen, mutta olemassa oleva rakennuskanta pitäisi ottaa entistä enemmän huomioon, sillä se vaikuttaa yhä enemmän päätöksentekoon puhuttaessa korjausrakentamisesta, kiertotaloudesta, energiasta tai vaikka vapautuvista maa-alueista.
Rakennusten purkaminen ja myös niin sanottu purkava uudisrakentaminen on vielä vähäistä: rakennuksista puretaan alle puoli prosenttia vuodessa Suomessa. Purkaminen tulee kuitenkin kasvamaan jatkossa, koska rakennuskanta ikääntyy ja rakennuksia on väestöltään ja elinkeinotoimintaan nähden väärissä paikoissa. Myös purkava uudisrakentaminen yleistyy alueilla, joissa tontin arvo on korkea ja halutaan tiivistää rakennuskantaa. Rakennuksia purettaessa materiaalia vapautuu kiertoon.
Rakennuskanta on tulevaisuudessa entistä enemmän eri materiaalien raaka-ainelähde. Tuotevalmistajien pitää hyödyntää kierrätettäviä materiaaleja nykyistä enemmän, ja niillä on korvattava neitseellisten raaka-aineiden käyttöä. Osa rakennustuotevalmistajista onkin ottanut kehitysaskelia tähän suuntaan, ja markkinoilla on tarjolla lämmöneristeitä, teräksiä, kiviainesta ja muita tuotteita, jotka ovat joko osin tai kokonaan kierrätysmateriaaleista valmistettuja.
Ympäristönäkökulma tulee korostumaan myös rakennuskantaa koskevassa päätöksenteossa
Uudisrakentamisen lisäksi on erittäin tärkeää tarkastella jo olemassa olevan rakennuskannan materiaalimääriä sekä päästöjä aina käytöstä purkamiseen ja materiaalien uusiokäyttöön asti. Uudisrakentamisen lisäksi esimerkiksi suurten kiinteistömassojen omistajien ja kuntien vastuuta päästötavoitteiden saavuttamisessa ei voida sivuuttaa. Näin ollen nykyisen, rakennetun ympäristön tunteminen sekä materiaalimäärien selvittäminen on avainasemassa, kun arvioidaan uusia päästötavoitteita sekä tutkitaan vähähiilisen rakentamisen vaikutuksia. Nykytilan tunteminen mahdollistaa oikeanlaisten päästötavoitteiden asettamisen, minkä lisäksi tehtyjen toimenpiteiden todellisia vaikutuksia pystytään analysoimaan todenmukaisemmin ja koko kiinteistökannan osalta.
Suurta osaa rakennuksen purkumateriaaleista ei kierrätetä tehokkaasti. Materiaalien erottelu purettaessa on haastavaa ja kallista. Eri materiaaleja on usein kiinni samoissa rakenteissa tai samassa tuotteessa. Kun tarve ja kysyntä kierrätysraaka-aineille kasvaa, myös purkutekniikka kehittyy ja materiaalien erottelu tulee kannattavammaksi.
Betoni ei materiaalina kuormita ympäristöä purkamisen jälkeen, vaan alkaa oikealla käsittelyllä karbonatisoitumaan ja sitomaan sementin valmistuksessa kalkkikiven polttamisesta ilmaan vapautuneen hiilidioksidin takaisin itseensä. Teräksen kohtalaisen hyvät ympäristötekijät perustuvat teräksen jo tällä hetkellä korkeaan kierrätettävyyteen. Lämmitysenergiaksi poltettavien purkumateriaalien sisältämä hiilidioksidi vapautuu elinkaaren päättyessä. Näihin kuuluvat esimerkiksi puu ja valtaosa muoveista.
Keskeistä on myös tarkastella purettavien rakennusten osalta, paljonko materiaalia puretaan ja miten suuri osa materiaaleista pystyttäisiin kierrättämään. Kun tiedetään, miten paljon purettavia materiaaleja on tulossa, voidaan asettaa tavoitteita esimerkiksi rakennus- ja purkujätteen materiaalihyödyntämisasteen nostamiseen
Yritysten tulee tulevaisuudessa raportoida, kuinka suuri osa heidän liiketoiminnastaan tehdään EU-taksonomian mukaisesti. Tämä voi tarkoittaa taksonomia-analyysin tekemistä myös kiinteistömassalle, jolloin olemassa oleva rakennuskanta täytyy tuntea. Analyysissa lasketaan hiilivelka eli kasvihuonekaasujen määrä, joita yrityksen omistamat kiinteistöt ovat elinkaarensa aikana ilmaan päästäneet. Analyysi käsittää sekä uudis- että korjaushankkeet. Omaa kiinteistösalkkua voisi arvioida myös materiaalimäärien mukaan ja miten mahdollisesti uusi tai purettava rakennus vaikuttaa rakennusmateriaalitaseeseen.