Blogi
Baltian maiden suurin infrahanke – Rail Baltica
Itsenäisten Baltian maiden historian suurin infrahanke, Rail Baltica, on lähtenyt käyntiin. Hankkeen juuret ulottuvat aivan Neuvostoliiton kaatumisen jälkeisiin aikoihin, Euroopan liikennekonferenssiin Prahassa lokakuun lopussa vuonna 1991. Tämä oli vain pari...
lue lisääKoronavuosi vaikutti suomalaiseen rakentamiseen hämmästyttävän vähän
Vuosi sitten Suomeen rantautunut korona laittoi niin yhteiskunnan, talouden kuin arjenkin toiminnot uuteen valoon. Alkujaan kriisin kestoa arvioitiin kuukausissa ja lopulta havahduttiin toteamaan, että jo välittömät vaikutukset näkyvät vuosien ajan, välilliset vielä...
lue lisääPerheasemakehitys on keskeistä asuntotuotantotarpeessa
Asuntotuotantotarve on taas noussut keskusteluihin viime aikoina. Asuntotuotantotarvetta on perusteltu erityisesti väestön määrällisellä kehityksellä ja kaupungistumisella. Molemmat ovat toki tärkeitä tekijöitä, mutta mielestäni liian vähälle huomiolle on jäänyt...
lue lisää