Markku Riihimäki | 19.03.2020 | Blogi
Talouskehitykselle voimakas takaisku Maailmaa piinavan koronaviruksen vaikutuksista talouteen on esitetty ensimmäisiä arvioita. Vastaavaa esimerkkiä historiasta ei löydy, joten arvioita joudutaan tekemään paljolti puhtaalta pöydältä. Talouden kehitykseen tulee...
Tuomas Laitinen | 28.02.2020 | Blogi
Kerrostaloasuntojen rakentaminen lähti kovaan kasvuun vuonna 2015. Kasvun alkaessa aloitusmäärä oli tasolla 15 000 asuntoa vuodessa. Aloitusmäärä nousi tasolle 35 000 asuntoa vuoden 2018 puolivälissä eli kasvoi 2,3 kertaiseksi 2½ vuodessa. Asuntojen valmistumishuippu...
Pekka Pajakkala | 04.03.2019 | Blogi
Suuret rakennusyhtiöt vähensivät viime vuonna gryndiasuntojen aloituksia, mutta sekä vapaarahoitteisten että ARAn lainoittamien vuokra-asuntojen aloitusmäärä pysyi ennallaan. Urakoinnissa asunnoista saatava kate ilmeisimmin pieneni, mutta asunnoissa ei ole riskiä...
Tuomas Laitinen | 04.12.2018 | Blogi
EUROCONSTRUCT ennakoi rakentamisen kasvun jatkuvan Euroopassa, mutta hidastuvana. Nopein kasvuvuosi oli 2017, jolloin rakentaminen kasvoi 4 prosenttia. Kasvua oli kaikissa maissa ja kaikilla pääsektoreilla. Rakentamisen kasvun tärkeä lähtökohta on talouden kasvu,...
Tuomas Laitinen | 09.04.2018 | Blogi
Talouskasvu on saatu vauhtiin Suomessakin. Kasvu jatkuu ennusteiden mukaan hyvänä ainakin tämän ja ensi vuoden. Kuluttajat luottavat tulevaisuuteen ja nykyisen työpaikan säilymiseen liittyviä uhkia on vähän. Uusia työpaikkoja syntyy paljon, viime vuonna 25 000 ja tänä...
Tuomas Laitinen | 24.10.2017 | Blogi
Blogi tarkastelee Suomen tämän hetkistä asuntorakentamisen määrää kansainvälisessä valossa Asuntoja, erityisesti kerrostaloja rakennetaan nyt ennätysvauhdilla paitsi Suomessa ja pohjoismaissa, myös joissakin muissa Euroopan maissa. Sopiva mittari kansainväliseen...